Hyppää sisältöön

Syksy viilenee, Järvenpääneule lämmittää

Tiesitkö, että Järvenpäällä on oma nimikkoneule, Järvenpääneule?

Meiju Riihelän suunnittelema neulehuppari valittiin Järvenpääneuleeksi vuonna 2022 Järvenpään kaupungin ja neulekahvila Lentävän Lapasen järjestämässä suunnittelukilpailussa.

Meiju Riihelä halusi paidassa tuoda esille Järvenpäässä asuvia ihmisiä, etenkin lapsia ja nuoria. Paidan kuviointi alkaa alhaalta, jossa on kuvattu ihmisten juuret eli kodit: ihmiset asuvat ympäri kaupunkia. Neuleen alahelmasta onkin löydettävissä meille tuttuja kaupunginosia.

Riihelä kertoi, että paidan neulominen sopii niin vähemmän kuin enemmänkin neuloville.

– Neuleen voi toteuttaa ja tuunata mieleisekseen ja siihen voi valita omat lempivärinsä. Kaupunginosista voi valita ne, joissa on asunut tai on töissä tai joissa kaverit ja perhe asuu. Hupparissa on käytetty erilaisia neulontatekniikoita ja kuviot ovat irrallisia, joten ne on helppo sovittaa melkein mihin tahansa silmukkamäärään. Neulomista voi helpottaa vaihtamalla palmikko-osuuden sileään neuleeseen, Riihelä vinkkasi.

Ota Järvenpääneule työn alle syksyn viilenevinä iltoina! Ohjeen löydät kaupungin sivuilta.

Footer is loading...