Hyppää sisältöön

Päihdepäivät 30 vuotta: Päihdepäivät keskustelun avaajana ja näkemyksiä kokoamassa

Päihdepäivillä ammattilaiset, päättäjät, opiskelijat ja vapaaehtoiset ovat vaihtaneet mielipiteitä ja oppineet uutta monimuotoisesta päihdetyöstä jo kolmen vuosikymmenen ajan. Mikä parasta, eri vaiheissa työelämää olevat ovat saaneet mahdollisuuden kohtaamiseen. Tämä on ollut arvokasta koko alan kehitykselle.

Kristiina Soots, hyvinvoinnin palvelualueen palvelualuejohtaja

Päihdepäivät on vuosien saatossa tarjonnut ajankohtaiskatsauksen laajasti niin hyvinvointiin kuin päihdetilanteeseen, päihdetutkimukseen ja käytäntöihin. Tavoitteena Päihdepäivillä on ollut kehittää ehkäisevää päihdetyötä ja päihdehuoltoa sekä edistää päihdepoliittista keskustelua.

Teemojen laajentuessa viime vuosina mielenterveyteen Päihdepäivät ovat eläneet hyvin ajan hengessä. Ihminen on kokonaisuus ja parhaimmillaan ihmisen hyvinvointia tuetaan kokonaisuutena, lokeroimatta esimerkiksi avun saantia taustasyiden perusteella silloin, kun ihminen apua tarvitsee. Se on inhimillisesti ja taloudellisesti paras tapa toimia. Päihteistä, mielenterveydestä ja ylipäätään hyvinvointiin liittyvistä asioista ei tänä päivänä voi puhua ilman talousnäkökulman huomioimista.

Merkityksellistä työtä jaksaa paremmin, kun saa tuulettaa ajatuksiaan muiden, samoin ajattelevien kanssa. Mutta parhaimmat keskustelut syntyvät, kun mukaan tulee eri tavalla ajattelevia. Päihdeala on täynnä kiehtovia, keskusteluja herättäviä erityiskysymyksiä. Päihdepäivillä kysymykset avataan keskusteluun niin, että ne kiinnostavat. Päihdepäivät onkin ollut tässä tarkoituksessa, keskustelun avaajana ja eri näkökulmat huomioon ottavana foorumina, tärkeässä roolissa vuosien aikana.

Päihdejärjestöjen yhdistyessä yli kymmenen vuotta sitten ja Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston ottaessa vastuun Päihdepäivien järjestämisestä oli media yksi Päihdepäivien tärkeä kohderyhmä. Päihdepäivien viestintä suunniteltiin niin, että tiedotusvälineet saatiin kiinnostumaan teemoista. Tiedotusvälineiden nostaessa teemoja esiin suuri yleisö ja poliittiset päättäjät saatiin tärkeiden asioiden äärelle. Tuolloin, kuten nytkin, oli paljon vaikuttamisen paikkoja niin alkoholi-, huume-, tupakka- kuin rahapelipolitiikassa. Esiin nostetuilla kysymyksillä vaikutettiin lainsäädäntöön ja rakenteisiin. Rakenteet muodostavat pohjan kaikelle työlle, se on rauta, mikä pitää takoa laadukkaasti ja vaikuttavasti.

Järjestöillä on ollut – ja tulee myös tulevaisuudessa olemaan – tässä työssä tärkeä roolinsa. Ja Päihdepäivät tarjoaa työlle hienon kanavan.

Kristiina Soots
palvelualuejohtaja, Hyvinvoinnin palvelualue
Järvenpään kaupunki
EHYT ry:n toiminnanjohtaja 2015–2017


Blogi julkaistu myös Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston sivuilla.

Footer is loading...