Hyppää sisältöön

Mitä Järvenpään joukkoliikenteelle kuuluu?

Jutussa luodaan katsaus Järvenpään joukkoliikenteen nykytilaan ja tarkastellaan kaupunkilaisten kommentteja kaupungin joukkoliikenteestä. Lisäksi tutustutaan joukkoliikenteen uudistamissuunnitelmiin.

Kymen Charterline aloitti liikennöinnin Järvenpäässä vuoden 2020 tammikuussa.

Korona romahdutti Järvenpään joukkoliikenteen matkustajamäärät, mutta suunta on ollut koko ajan parempaan päin.

– Jos mietitään vuosia 2020 ja 2021, niin keskiarvoisesti matkustajia oli noin kolmannes vähemmän, kuin vuonna 2019. Keväästä 2022 asti matkustajia on kuitenkin ollut enemmän, kuin vuonna 2019 eli koronakuopasta on noustu ja menty jopa koronaa edeltävän tason yli, liikennesuunnittelija Mikko Kaukinen kertoo.

Tämän vuoden matkakeskiarvo tulee olemaan noin 10 000 matkaa kuukaudessa.

– Iso osa käyttäjistä on töissä tai koulussa käyviä, joten kesällä määrät ovat pienempiä. Syksyn sateita ja talven kylmyyttä kohden mentäessä matkamäärät kasvavat. Matkustajamääristä ei sinänsä ole mitään tarkkoja tavoitteita, mutta joukkoliikenteen kulkutapaosuus olisi tavoitetilassa 2040 14 prosenttia, kun se nyt on 11 prosenttia.

Kaupungin joukkoliikenteessä vietettiin syyskuun viimeisenä lauantaina myös ilmaisen joukkoliikenteen päivää, jolloin kaikki halukkaat pääsivät matkustamaan ilmaiseksi kaupungin linja-autoliikenteessä.

– Kyseinen päivä sujui hyvin pitkälti kuten normaali lauantai. Matkustajia oli hieman enemmän, kuin normaalisti.

Kaukinen kannustaa järvenpääläisiä käyttämään kaupungin joukkoliikennettä mahdollisuuksien mukaan.

– Hinta on kilpailukykyinen oman auton käyttöön verrattuna ollen samalla ekologista. Joukkoliikenne vie ihmisiä rautatieasemalle, josta on helppo jatkaa matkaa Järvenpään ulkopuolelle bussilla tai junalla.

Linja- ja lippujärjestelmätoiveita

Kysyimme myös kaupunkilaisilta ajatuksia ja toiveita kaupungin joukkoliikenteestä. Kaupunkilaiset esittelivät uusia toivereittejään niin, että julkinen liikenne palvelisi mahdollisimman monen asukkaan liikkumistarpeita ja tukisi palveluiden äärelle pääsyä.

– Kasvava Lepola palvelisi lapsiperheiden lisäksi alueen vanhuksia.

– Jonkinlainen eteläinen-pohjoinen -yhdistelmälinja, jolla pääsisi tarvittaessa myös rautatieaseman ohitse toiselle puolelle kaupunkia.

– Boogie–Ainola–Lepola–Sibeliuksenväylä–rautatieasema reitti olisi kätevä. Autottomat pääsisivät Boogien yritysalueelle, Vanhankylänniemi–rautatieasema reitti palvelisi myös Vanhankylänniemen kartanon uusien yrityspalveluiden äärelle pääsemistä.

– Haarajoen junaseisake–Isokytö–Peltola–Pajalantie–rautatieasema -reitti voisi olla hyvä, jos tarvitsee kulkea Lahteen kouluun tai töihin.

Lisäksi lippujen myynti ja fyysisen asiointipaikan puuttuminen kaupungin keskustasta kirvoittivat kommentteja. Keskustan Matkahuollon asiakaspiste sulki ovensa syyskuussa 2022. Kaupunkilaiset toivoivat myös lipunmyyntiin omaa mobiiliaplikaatiota.  

– Kehitystä tarvitsisi lippujärjestelmä. Jäkessä ei ole paikkaa, mistä saisi uutta bussikorttia ostettua ja muutenkin se on vähän vanhanaikaista.

Kommenti sai myös bussien koko tiettyinä aikoina ajettaessa ja sunnuntaivuorojen puuttuminen osasta linjoja.

– Linjan 22 bussi Nummenkylästä rautatieasemalle on pienikokoinen, eikä bussiin mahdu aina kyytiin. Kun lapset ovat koulussa, linjaa ajaa isompi bussi, jossa olen yleensä yksikseen. Sunnuntaina ei myöskään pääse kulkemaan. Palvelulinja sai kehuja toimivuudestaan, mutta se saisi asukkaiden mielestä toimia pidempään iltapäivällä.

Järvenpään joukkoliikenteessä kulkee päivittäin neljä pikkubussia. Kuva: Mainosteprint Oy.

Uudistamissuunnitelmia

Kaukisen mukaan isoimpina uudistamissuunnitelmina on lähitulevaisuudessa optimoida kaupungin bussireitistöä, uusia ja sijoittaa kokonaan uusia pysäkkikatoksia kaikkein suosituimmille nousupysäkeille, miettiä kokonaan uudelleen pysäkkiaikataulujen sijoitusta ja esitystapaa sekä tuoda mobiililippu käyttöön.

– Tavoitteena olisi jo vuoden 2023 puolella saada tehtyä osa näistä uudistuksista, mutta tarkkoja aikatauluja ei ole vielä olemassa.

Kuten kaikessa, myös joukkoliikenteessä on säästöpaineita, joten kuluja ei ainakaan näillä näkymin lähitulevaisuudessa voida korottaa.

– Sen vuoksi täytyy tyytyä nykyisen joukkoliikenteen optimointiin. Optimoinnilla tarkoitetaan reitistön ja vuorojen kohdistamista enemmän sinne, missä niille on tarvetta ja karsimista sieltä, jossa tarvetta ei niin paljon ole.

Tällä hetkellä linjat 22–23 ovat suosituimpia kuin muut. 22 menee Nummenkylään ja 23 kulkee Haarajoelle. Kaakkolaan ajavan linjan 21 ja Ristinummeen ajavan linjan 24 käyttö on ollut vähäisempää.

Linjat 21–24 ovat toimineet suurin piirtein nykyisenlaisina ainakin 10 vuotta. Linjat 26 ja 27 aloittivat vuoden 2020 alussa.

– Linja 25 on ollut aiemmin olemassa, mutta se lakkautettiin vuoden 2019 syksyllä. Linja kulki rautatieasemalta Nummenkylän kautta Mäntsälän Hyökännummelle. Nykyisin reittiä ajaa HSL:n bussi 665, jota voi käyttää Järvenpäässä käytössä olevilla Matkahuollon kausilipuilla.

Kaupungin bussilinjoja suunnitellaan yhdessä konsultin ja liikennöitsijän kanssa.

– Me kaupungilla ja liikennöitsijä annamme ja välitämme saatuja palautteita konsultille, kokoustamme joitakin kertoja vuodessa ja muutostarpeita tunnistaessamme konsultti suunnittelee tarpeelliset muutokset. Yleensä muutokset koskevat aikatauluja, mutta esimerkiksi ensi vuonna on tarkoituksena aloitella linjastosuunnittelua, jossa tutkitaan linjaston uudistamista. Linjastomuutokset ovat kuitenkin suhteellisen harvinaisia, Kaukinen kertoo.

Järvenpään julkisesta liikenteestä ja tarkemmista aikatauluista löytyy lisätietoa osoitteesta jarvenpaa.fi/liikenne.

Tiesitkö?

  • Järvenpään paikallisliikenne ajaa arkipäivisin noin 150 lähtöä. Kun lukuun lisätään erikseen HSL:n ajamat lähdöt, joissa myös Matkahuollon arvo- ja kausilippu kelpaavat, lähtöjä on yli 200 lähtöä per vuorokausi.

  • Järvenpään joukkoliikenteessä kulkee päivittäin neljä pikkubussia ja yksi iso bussi.

  • Järvenpäästä löytyy lähes 200 käytössä olevaa pysäkkiä, joista sisäisen liikenteen käytössä on 169 pysäkkiä. Kaiken kaikkiaan pysäkkikapasiteetti on 270.

  • Vuoden 2022 matkustajamäärän keskiarvo Järvenpään joukkoliikenteessä on reilussa 300:ssa päivittäin, huippupäivinä jopa tuhansissa.

  • Järvenpään perusreitit ovat yhteensä yhteispituudeltaan noin 80 kilometriä ja palveluliikenteen reittien pituudet noin 20 kilometriä. Arkipäivänä ajetaan yhteensä yli 1000 kilometriä.

  • Rautatieaseman lisäksi Rekikatu E Wärtsilänkadulla ja Pietolanpuisto I Jäppilänkadulla ovat Järvenpään suosituimpia pysäkkejä.

  • Järvenpään bussikalusto on uusittu vuodeksi 2020, kun Kymen Charterline aloitti liikennöinnin kaupungissa. Kalusto uusiutuu sopimuksen mukaan ja kilpailutusten yhteydessä.

Järvenpääelämää-tarinoissa esitellään järvenpääläistä elämänmenoa ja kerrotaan syvemmin kaupungissa tapahtuvista ajankohtaisista asioista.

Footer is loading...