Hyppää sisältöön
Takaisin listaukseen

Järvenpäästudiossa keskustelua luonnosta, kasvusta ja yhteisöllisyydestä

Järvenpäästudion ovet avautuvat jälleen kaupungin 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi! Järvenpäästudio on innostava tapa kertoa ja keskustella Järvenpään ajankohtaisista ja yhteisistä asioista. Jokaisella lähetyksellä on oma teemansa ja vaihtuvat asiantuntijavieraansa. Keskustelun antia kommentoimassa on myös studioittain vaihtuva kaupunkilaisista koostuva kolmihenkinen Järvenpääviisaat -raati. Järvenpäästudiota juontaa Jälkiviisaistakin tuttu Jan Erola.

Järvenpäästudio palaa syksyllä kolmen studiojakson voimin! Kaikki studiojaksot striimataan suorana Järvenpään kaupungin kanavissa, Youtubessa ja Facebook Livessä, ja tallenteet ovat katsottavissa myös lähetysten jälkeen. Lisäksi studiojaksoja on mahdollista tulla seuraamaan myös paikan päälle Järvenpää-talon Sibelius-saliin (os. Hallintokatu 4). Tulit sitten paikalle yksin tai yhdessä ystäväsi kanssa tai seuraat livestriimiä ruudun toiselta puolelta, toivotamme sinut tervetulleeksi tärkeiden teemojen äärelle! Huomioithan, että kysymme koronapassia katsomoon tulevilta.

Katso menneet studiot:

Yhteisöllisyyden avaimia

Järvenpäästudio: Yhteisö ja minä lähetetään tiistaina 7.12. klo 17.30–18.30. Studiossa keskustellaan siitä, miten kaupunkia voitaisiin kehittää yhteisöllisyyden näkökulmasta. Millaista yhteisön kaipuuta kaupunkilaisilla on ja miten kaupungissa luodaan vuorovaikutusta? Entä miten kaupunki voisi näyttää esimerkkiä asiassa? Aihetta lähestytään myös urheilun kautta ja kysytään, mikä on urheilun merkitys paikkakuntaidentiteetin luomisessa ja yhteisöllisyyden rakentamisessa? Kuinka paljon kaupungissa tulisi satsata urheiluun? Voisiko jalkapallosta tulla entistä isompi Järvenpään kaupunki-identiteetin rakentaja?

Insertissä kysytään Järvenpään Kehäkarhujen Juha Sauramalta Ja potkunyrkkeilyn moninkertaiselta mestarilta Akseli Sauramalta, millä tavoin potkunyrkkeily rakentaa yhteisöllisyyttä Järvenpäässä. Mitä urheilu ja seuratoiminta merkitsevät paikkakunnan yhteisöllisyydelle? Voisiko Järvenpää nousta paitsi potkunyrkkeilyn, myös muiden kamppailulajien ykköseksi Suomessa? Mitä sellainen vaatisi kaupungilta?

Studion aiheista keskustelemassa ovat Järvenpään Palloseuran pelaaja Roope Autio, Järvenpään kaupungin kulttuurijohtaja Sami Ylisaari ja Poikien Äidit -bloggaaja ja yhteisön perustaja Jonna Mikkonen sekä Järvenpään seurakunnan kirkkoherra Vesa Koivisto.

Järvenpääviisaita edustavat harrastustoiminnan ja vapaa-ajan, yritteliäisyyden ja toimeliaisuuden ja kulttuurin kautta yhteisöllisyyttä tuova Ellen Vikman, mielenterveys- päihde- ja aikuissosiaalityön näkökulmasta yhteisöllisyyttä esiin nostava Heikki Sipponen ja nuorten osallisuutta Järvenpään nuorisovaltuuston puheenjohtajana edistänyt Niko Kotilainen.

Näkökulmia kasvuun ja kaupunkisuunnitteluun

Järvenpäästudio: Kasvu ja elinvoima lähetetään tiistaina 23.11. klo 17.30–18.30. Toisessa studiossa kysytään, miten väestömäärän kasvu mahdollistaa kaupunkisuunnittelun ja millaista hyvä kaupunkisuunnittelu on? Miten kaupunkiympäristössä voisi edistää alueiden monikäyttöisyyttä? Entä mitä feministinen kaupunkisuunnittelu tarjoaa tulevaisuuden kaupunkiympäristöön?

Insertissä arkkitehti, kaupunkisuunnittelija, professori Trevor Harris kertoo, että Tuusulanjärvestä ja kulttuurimaisemasta voisi tulla vieläkin voimallisempi osa kaupungin sydäntä kaupunkisuunnittelun avulla. Harrisin mielestä luovuus ja elinikäinen oppiminen yhdistyvät monella tapaa kaupunkien menestykseen. Jatkossakin kannattaa rakentaa tiiviisti, ja kävely-yhteyksien päähän ja madallettujen ajonopeuksien kautta tulee luoda eri liikkumismuotojen yhteiseloa. Tila on tarkoitettu kaikille, myös autoille. Lisäksi Harris kannattaa puurakentamisen edistämistä.

Studiossa teemoista ovat puhumassa kaupunkikuva-arkkitehti Maria Suutari-Jääskö, osallistavaan kaupunkisuunnitteluun erikoistuneen toimiston Femma Planningin perustajajäsen Milla Kallio, kaupunki- ja aluesuunnittelukysymyksiin sekä kulttuuripolitiikkaan erikoistunut maantieteilijä ja kaupunkikehittäjä Timo Hämäläinen ja arkkitehti, kaupunkisuunnittelun professori Karin Krokfors.

Järvenpääviisaissa istuvat tällä kertaa kaupunkikuvan muotoutumisesta 2020-luvulle kiinnostunut Antti Martikainen, kaupungin vahvaa kasvua ja paikallisia palveluita kannattava Elina Petäjäniemi ja vanhan ja arvokkaan säilyttämistä suosiva sekä liikenteen sujumisen puolesta liputtava Hannele Harinen.

Tuusulanjärvi tapetilla

Kolmisarjaisen studiokimaran aloittaa Järvenpäästudio: Luonto ja hyvinvointi, joka lähetetään tiistaina 12.10. klo 17.30–18.30. Studion alussa ruoditaan Tuusulanjärven kuntoa paikan päällä paikallisen paattiyrittäjä Matti ”Masa” Karjalaisen johdolla. Millainen on järven luontoarvo ja mitä sen pelastamiseksi tulisi tehdä?

Studiossa Tuusulanjärven kunnosta, nykyihmisen luontosuhteesta kaupunkiympäristössä ja luonnon vaikutuksesta hyvinvointiin ovat keskustelemassa Järvenpään kaupungin resurssiviisaustyön kehittämisestä ja koordinoinnista vastaava kaupunkikehityksen palvelualueen erikoissuunnittelija Eira Linko, luontotoimittaja Minna Pyykkö, Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen ympäristösuunnittelija Jaana Hietala ja paikallinen retkeilijäaktiivi, eräopas Olli Järvenkylä.

Järvenpääviisaita ovat tällä kertaa Seppo Syrjänen, joka käyskentelee mielellään metsässä sienestäen ja marjastaen, perheenäiti, yhdistysaktiivi ja ahkeraksi ulkoilijaksi tunnustautuva Sanna-Kaisa Sihvola sekä intohimoinen Vanhankylänniemen talviuimari Outi Komi.

Footer is loading...